Kosteusmittaus vai kartoitus?

No niin puhutaanpa raksaa taas välillä. Mitä eroa on kosteusmittauksella ja kosteuskartoituksella? Rakennusten tutkimuksissa kosteutta rakennuksista etsitään periaatteessa 3 eri tavalla.

Ensimmäinen tapa on mitata kosteutta suhteellisena kosteutena. Hyvin yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että suhteellisella kosteudella (Rh) kuvataan ilman prosentuaalista kosteusmäärää suhteessa määrään, jonka kyseisessä lämpötilassa oleva ilma pystyy sisällään pitämään. Mitä lämpimämpi ilma, sitä enemmän se pystyy pitämään sisällään kosteutta. Pakkasilmassa ei ole paljoa kosteutta määrällisesti, mutta kun puhutaan suhteellisesta kosteudesta se voi olla prosentuaalisesti iso, koska pakkasilma ei pysty pitämään sisällään kovinkaan paljon kosteutta. Lämpötilalla on siis suuri merkitys suhteellisesta kosteudesta puhuttaessa.

Suhteellisesta kosteudesta puhutaan yleensä aina kun mitataan kosteutta rakenteiden sisältä, esimerkiksi seinän tai lattian eristetilasta, tai betonin sisältä. Suhteellisen kosteuden määrittämistä ei koskaan tehdä pintakosteusmittarilla. Suhteellisen kosteuden määrittämisessä tarvitaan siis tieto sekä lämpötilasta, että suhteellisesta kosteudesta. Näistä edellä mainituista voidaan laskea kastepiste vallitsevissa olosuhteissa. Suhteellisen kosteuden mittaus tehdään usein myös sisäilmasta, varsinkin silloin kun mitataan kosteutta rakenteen sisältä.

Toinen tapa määrittää kosteutta rakennuksissa on kosteuskartoitus, jolloin käytetään pintakosteusmittaria. Pintakosteusmittareita on paljon erilaisia ja niiden antamat lukemat ovat mittarikohtaisia arvoja, joita ei voi verrata eri merkkisten mittareiden kesken. Pintakosteusmittarilla tehdään siis kartoitusta, jolla etsitään poikkeamia rakenteiden pinnalta. Esimerkiksi lattian kosteuskartoituksessa pintakosteusmittarilla tutkitaan lattiaa useista eri kohdista ja määritetään niin sanottu kuiva arvo kyseiselle rakenteelle. Sitten etsitään poikkeamia eli sitä, onko jossain kohtaa lattiassa kosteutta. Pintakosteusmittarilla ei siis koskaan saada lukemia, jotka kuvaavat absoluuttista kosteusmäärää tai suhteellista kosteutta. Pintakosteusmittarin lukema on sitä pienempi, mitä huokoisemmasta materiaalista on kyse. Pintakosteusmittarin käyttäminen vaatii ammattitaitoa ja kokemusta, ettei tehdä vääriä tulkintoja.

Näiden edellä mainittujen lisäksi on vielä kolmas tapa, eli puun kosteuden mittaaminen. Kun rakenteita tutkitaan, tarvitsee usein selvittää puun kosteus, esimerkiksi seinärungosta tai lattian puurakenteista. Puunkosteus mitataan siihen tarkoitukseen sopivalla mittarilla, joka kertoo puun painoprosenttikosteuden. Mittareissa on olettamuksena yleisimmät puulajit, koska puun tiheydet tietysti vaihtelevat. Puun kosteutta mitattaessa puuhun painetaan piikit, joiden avulla saadaan puun sisällä oleva kosteusmäärä mitattua. Puunkosteuden mittaaminen on erityisen tärkeää rakenneavauksissa, kun halutaan selvittää esim. puurungon kosteutta tai vaurioitumisen todennäköisyyttä. Puun kosteuden mittaamisessa on paljon asioita, jotka tulee tietää, ettei mittaustulos johda harhaan.

Nämä kolme edellä mainittua mittaustapaa sisältyvät yleensä kaikki rakenteiden tutkimukseen silloin, kun tutkitaan riskirakenteita, kuten valesokkeli tai puukoolattu lattia.

Luen lisää kosteuskartoituksista ja mittauksista.

https://www.rak-fix.fi/tarkastukset-ja-tutkimukset/kosteuskartoitukset-ja-kosteusmittaukset/

-Tiina Tanskanen RI (amk)

Jos valesokkeli alkoi mietityttämään, niin siitä on video YouTubessa https://www.youtube.com/watch?v=narcJmdV7Eg